Hedelmäpelien symbolit

Hedelmäpelit ovat jo pitkään olleet osa jokaista suomalaista ruokakauppaa ja huoltoasemaa. Kolikkopeleinäkin tunnetut kokonaisuudet ovat tosin ajan kanssa muuttuneet huimasti. Hedelmäpeli ei enää nimenä sovi monelle pelikoneelle, vaan termi ”slotti” on kerännyt suosiota viimeisten vuosien aikana. Erityisesti nettikasinoiden kolikkopelien tarjonta on kasvanut räjähdysmäisesti, ja sen takia symboleita löytyy useasta teemasta. Mitkä symbolit sitten ovat syrjäyttäneet hedelmät, nuo kolikkopelien perinteiset merkit?

Hedelmäsymbolien alkuperä

1900-luvun alun Yhdysvalloissa pelikoneet olivat hieman erilaisia kuin nykyään. Tiettyjä eroja on tietenkin tullut teknologian kehityksen mukana. Vanhanaikaiset koneet on korvattu digitaalinäytöillä, mutta hedelmäsymbolit ovat yhä selvinneet moneen kolikkopelin mukana.

Syy, jonka takia kolikkopelien symbolit olivat alun perin hedelmiä, onkin erikoisempi kuin mitä ensimmäisen ajatuksen perusteella luulisi. Alkuaikojen pelikoneista ei nimittäin voitettu rahaa, vaan ne maksoivat voittosummat purukumeina. Tämän johdosta myös pelikoneiden symbolit olivat hedelmiä, sillä ne edustivat voittojen makuja. Esimerkiksi kolmella omenalla pelaaja voitti omenan makuista purukumia.

Villin lännen teema

Yksi suosiotaan nettikasinoilla nostavista teemoista on vanha kunnon Villin lännen teema, joka iskee vähintäänkin jokaiselle, joka on syntynyt poikana kyseisen aikakauden elokuvien maailmaan. Tämän teeman ympärille rakennetuissa kokonaisuuksissa symbolit edustavat niin ikään ajan merkkejä.

Lisäksi teemat monesti muistuttavat saluunaa tai kylän keskuskatua, joissa sankarit voivat ryhtyä kaksintaisteluihin. Yleisiä symboleita näissä peleissä ovat luonnollisesti wanted-ilmoitukset, stetsonit, holsterit, hevoset ja todelliselle lehmipojalle pakolliset revolverit.

Autoteema

Olisi helppo kuvitella, että autoteemat olisivat yleistyneet sloteissa jo pitkä tovi sitten. Kolikkopeli, joka olisi varustettu hienoilla avoautoilla, olisi varmasti saanut suosiota jo 40 vuotta sitten huoltoaseman oven vieressä. Autoteema kuitenkin yleistyi vasta tietokonepelien yleistyttyä. Niitä löytyykin nettikasinoilta joka lähtöön. Valitettavasti monikaan niistä ei ole kovinkaan näyttävä tai omaperäinen, vaan pelintekijät ovat sortuneet tekemään kopioita suosituista autopeleistä.

Yksi suosittu autopeli, joka on saanut paljon suosiota pelinkehittäjien parissa, on Need for Speed. Se on sinänsä luonnollinen valinta, sillä pelisarja on laajasti tunnettu sen omaperäisistä ja mielipiteitä jakavista grafiikoistaan, jotka sopivat mainiosti myös kolikkopeleihin. Se on lisäksi samalla maailman myydyin autopeli kautta aikojen.

Toinen autoteema, joka on saanut paljon huomiota myös kolikkopelien ulkopuolella, on Pixarin luoma Autot-animaatioelokuva. Se on nauttinut valtavaa suosiota. Todennäköisesti myös tulevaisuuden sloteissa tullaan näkemään monia autoelokuvista ja -peleistä tuttuja symboleja.

Ei vaan poikien teemoja

Vaikka moni pelinkehittäjä pyörii pelkästään niin sanottujen miehisten teemojen ympärillä, ei tämä asia ole koko todellisuus. Pelintekijät ovat kehittäneet enemmän tytöille suunnattuja kolikkopelejä, joiden symboleina toimivat satujen prinsessat. Nykyään melkein jokaiselle löytyy omaan identiteettiin sopiva slotti.

Inspiraationa voi toimia lähes mikä tahansa. Motörhead-teemalla varustetussa slotissa symboleina toimivat rockin kuolemattomat symbolit ja LemmyKilmisterin naama bändin tuotannon soidessa taustalla. Lisäksi jokaiselle juhlapyhälle löytyy oma kolikkopelinsä nettikasinoiden maailmasta. Halloween nauttii erityistä suosiota pelinkehittäjien keskuudessa. Se ei ole ihme, sillä kuolleiden muistopäivä sopii erinomaisesti slottien symboleiksi.

Nykypäivän klassikot

Edellä on listattu jo lukuisia erilaisia teemoja, joihin sopivia kolikkopelisymboleita kasinopelaajat näkevät nettikasinoiden pelivalikoimissa. Nämä symbolit ovat saapuneet peleihin pikkuhiljaa ja teemojen valikoima laajenee aina vain. Symbolien joukosta voidaan kuitenkin poimia myös tämän päivän klassikoiden ryhmä, johon voisimme laskea ainakin timantit sekä tietysti mitkäpä muutkaan kuin pelikorttisymbolit. Timantit ja jalokivet esiintyvät lukuisten pelien pääosissa, mutta pääsevät myös pienempiä voittoja tuoviin sivurooleihin varsin usein. Pelikorttisymbolit 9-A ovat puolestaan koko joukkona tai osin edustettuna lukuisissa peleissä, joiden varsinaiset teemat vaihtelevat paljonkin.

Yksi nykypäivän klassikkokolikkopeleistä on itseoikeutetusti NetEntin Starburst, johon on usein jaossa myös ilmaiskierroksia monillakin nettikasioilla. Kasinonetti.com on listannut nettikasinoita, joilta näitä tarjouksia löytyy ja joilla voi päästä ihailemaan näitä tämän päivän klassikkosymboleita tositoimissa.

Hedelmäsymbolit elävät edelleen

Vaikka slottien maailmaan on ilmestynyt mitä erilaisempia teemoja supersankareista autoihin, on hyvä muistaa, että hedelmien suosio ei suinkaan ole tyystin kadonnut uusien pelien tulviessa markkinoille. Vuoden 2013 lukujen mukaan hedelmäsymboleilla varustetut kolikkopelit olivat yhä nettikasinoiden suosituimpia.

Nykyään kasinot tulvivat uusia pelejä, joissa on mitä erikoisempia ominaisuuksia, kiekkojen määriä ja kokoja. Mansikat, vesimelonit, luumut ja kirsikat toimivat yhä takuuna pelaajalle, että pelinkehittäjä ymmärtää, miten luoda hyvä ja luotettavasti viihdyttävä kokonaisuus. Sen takia niiden suosio säilyy vuosikymmenestä toiseen.